Voi mitä minulle ehdotellaankaan…. nyt pitää hankkia ne kivien sahaus- ja hiontavälineet, joista olen pitkään haaveillut.
Näyttää siltä, että työni herättävät voimia ja parantavia energioita saajissaan. Opiskelen siis kivien energioita nyt, ja kun saan työstövälineet voin itse herättää kivistä parhaimmat puolet. Nyt pitää vain metsästää ahkerasti inspiroivia, valmiita muotoja ja käyttäkelpoisia lajeja.
Syntymäpäiviään viettävä tarmonpesä ansaitsi mielestäni pyöreiden vuosien kunniaksi lahjan, joten pyysin inspiraatioksi lempi symbolin ja värin: Sydän, musta, sammaleenvihreä. Siinäpä sitä…. yhdistettynä henkilöön…. tulokseksi kypsyi tämä:
Linkistä Kivien voima löytyy oheinen kuvaus Akaatista.
KUVAUS:
Akaatti on kalsedonia, jossa on usein kaarevia värijuovia. Luonnollinen akaatti näyttää raakakivenä aina vaatimattomalta, kivet esiintyvät useimmiten pyöreähköinä ja ulkokuoreltaan jopa rumina mukuloina – vasta esimerkiksi sahauksen jälkeen paljastuu näiden kivien sisään kätkeytynyt kauneus.
Akaatti on hyvin huokoista ja pehmeää, jonka vuoksi keinotekoisella värjäyksellä saadaan aikaan voimakkaitakin värisävyjä.
VOIMA: Muinoin akaatin uskottiin takaavan runsaat sadot, parantavan unettomuudesta ja karkoittavan ihosairauksia. Kiviterapian mukaan akaatti erottaa totuuden, hyväksyy olosuhteet, on voimakas tunteellinen parantaja ja tasapainottaa fyysistä energiaa. Akaatti antaa kantajalleen rohkeutta ja itseluottamusta, akaattilevyn voimat lataavat myös muita kiviä voimistaen niiden vaikutuksia (X).
MUUTA: Suomen Kultaseppien Liiton hyväksymän kiviluettelon mukaan akaatti on toukokuun kuukaudenkivi.
Punertavan ruskea akaatti on yksi horoskooppimerkki Oinaan onnenkivistä ja kellertävän ruskea akaatti liitetään taasen Kaksosten aurinkomerkkiin.
Edelleen akaatti on myös astrologiassa Vaa’an voimakivi.
Toivotan siis hyvää syntymäpäivää ja iloa tästä riipuksesta!